Hyppää sisältöön

Osaamisen varmistaminen


Luvat ja valvonta -palvelun käyttö edellyttää henkilöstöltä uusien toimintamallien omaksumista. Viranomaisen on suositeltavaa perehdyttää ja kouluttaa henkilöstö uuden palvelun ja muuttuneiden toimintamallien mukaisesti. Koulutuksista ja perehdytystilaisuuksista on hyvä laatia koulutussuunnitelma. Koulutuksia tarvitaan, jotta viranomaisen henkilöstö omaksuu uudet toimintamallit ja pystyy suoriutumaan päivittäisistä tehtävistä uudessa tilanteessa. Suunnitelmassa on hyvä huomioida erilaiset roolit: esimerkiksi käyttöönoton jälkeen lähitukena toimivat henkilöt on suositeltavaa kouluttaa ensimmäisten joukossa, jotta he voivat auttaa muutoksen jalkauttamisessa. 

Viranomainen voi hyödyntää oheista koulutussuunnitelmapohjaa tai omaa pohjaansa. Viranomainen voi järjestää koulutukset sopivaksi katsomallaan tavalla, kuten pienryhmissä tai nauhoitettavina etäkoulutuksina. Koulutusten tukena on hyvä olla viranomaisen laatima ohjeistus palvelukerroksen käyttöön. 

Milloin koulutussuunnitelma laaditaan?

Viranomainen laatii koulutussuunnitelman, kun teknisten ja toiminnallisten muutoksen laajuus ja niiden vaikutukset sidosryhmiin ovat selvillä. ​Koulutusten aikataulu ja vastuut on suositeltavaa sopia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 

Kuka koulutussuunnitelman laatii?

Mikäli viranomainen on nimennyt projektiin muutosagentteja, heitä on suositeltavaa hyödyntää koulutussuunnitelman laatimisessa ja itse koulutuksissa. Muutosagenttien lisäksi luontevia kouluttajia ovat järjestelmien pääkäyttäjät ja esimiehet.

Koulutussuunnitelma on tulossa Lokakuun 2022 aikana