Hyppää sisältöön

Osaamisen varmistaminen


Luvat ja valvonta -palvelun käyttö edellyttää henkilöstöltä uusien toimintamallien omaksumista. Viranomaisen on suositeltavaa perehdyttää ja kouluttaa henkilöstö uuden palvelun ja muuttuneiden toimintamallien mukaisesti. Koulutuksista ja perehdytystilaisuuksista on hyvä laatia koulutussuunnitelma. Koulutuksia tarvitaan, jotta viranomaisen henkilöstö omaksuu uudet toimintamallit ja pystyy suoriutumaan päivittäisistä tehtävistä uudessa tilanteessa. Suunnitelmassa on hyvä huomioida erilaiset roolit: esimerkiksi palvelun tuki / pääkäyttäjä(t) on suositeltavaa kouluttaa ensimmäisten joukossa, jotta nämä voivat antaa tukea käyttöönotossa. 

Viranomainen voi järjestää koulutukset sopivaksi katsomallaan tavalla, kuten pienryhmissä tai nauhoitettavina etäkoulutuksina. Koulutusten tukena on hyvä olla viranomaisen laatima ohjeistus palvelukerroksen käyttöön. 

Milloin koulutussuunnitelma laaditaan?

Viranomainen laatii koulutussuunnitelman, kun teknisten ja toiminnallisten muutoksen laajuus ja niiden vaikutukset organisaatioon ovat selvillä. ​Koulutusten aikataulu ja vastuut on suositeltavaa sopia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 

Kuka koulutussuunnitelman laatii?

Mikäli viranomainen on nimennyt Luvat ja valvonta -palvelulle organisaation pääkäyttäjän (tai useampia), on suositeltavaa hyödyntää heitä koulutussuunnitelman laatimisessa ja itse koulutuksissa. Pääkäyttäjän lisäksi luontevia kouluttajia ovat palvelua käyttävien henkilöiden esimiehet.

 

Takaisin